Hyvä kunto ja kapea vyötärö suojaavat pitkäaikaissairaiden nuorten valtimoita

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen yksi suurimmista kansansairauksistamme ja merkittävä terveydenhuollon kuormittaja. Valtimotauteihin johtavat epäedulliset muutokset verisuonten rakenteessa ja toiminnassa alkavat usein jo lapsuudessa. Vähäinen liikunta, ylipaino ja huono kestävyyskunto ovat yhdistetty näihin muutoksiin väestöpohjaisissa perusterveissä lapsiaineistoissa. Erityisesti pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla ja nuorilla riski valtimotauteihin saattaa olla kohonnut. Tutkimuksissa on havaittu, että pitkäaikaissairaat ja vammaiset lapset liikkuvat vähemmän, ovat useammin ylipainoisia sekä huonokuntoisempia kuin heidän terveet ikätoverinsa.

Valtimoiden jäykistyminen ja niiden toiminnan häiriöt ovat yksi ensimmäisistä valtimotautien merkeistä. Valtimojäykkyydestä on kirjoitettu enemmän täällä.

Matalan kestävyyskunnon on havaittu olevan keskeinen valtimo- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijä lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Kuten todettua, pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla ja nuorilla kestävyyskunto on usein heikompi kuin normaalisti kehittyvillä lapsilla ja nuorilla. Kuvassa 1. on esitetty pitkäaikaissairaiden ja vammaisten maksimaalisen hapenottokyvyn taso suhteessa väestöpohjaiseen vertailuaineistoon.

Fitness_kuva
KUVA 1. Suhteellinen maksimaalinen hapenottokyky pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla. Lähde: Takken, Bongers,  van Brussel, Haapala, Hulzeboz (2017). ESRD: end-stage renal disease; SB: spina bifida; AP: achondroplacia; ALL: acute lymphoblastic leukemia; JIA: juvenile idiopathic arthritis; OI: osteogenesis imperfecta; CF: cystic fibrosis; CP: cerebral palsy

Tutkimuksia pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten valtimotautiriskiin olevista tekijöistä on vähän ja aikaisemmat tutkimukset ovat olleet hyvin pieniä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kestävyyskunnon, kehon koostumuksen kuvaajien sekä urheiluharrastuksen yhteyksiä valtimojäykkyyteen. Lisäksi tutkimme, onko olemassa kynnysarvo maksimaaliselle hapenottokyvylle ja kehon koostumuksen kuvaajille, jonka ylä- tai alapuolella valtimojäykkyys kasvaa.

Tutkimuksen menetelmät

Tutkimukseen osallistui 140 alankomaalaista pitkäaikaissairasta tai vammaista nuorta. Nuoret oli rekrytoitu mukaan tutkimukseen mm. kuntoutuskeskuksista, Wilhelminan lastensairaalasta sekä erilaisista järjestöistä.

Kestävyyskunto mitattiin joko polkupyöräegrometrilla (esimerkiksi kaikki sydänlapset ja -nuoret), juosten tehdyllä sukkulajuoksutestillä tai pyörätuolilla tehdyllä sukkula-ajotestillä. Riippumatta testaustavasta, tutkittavilta mitattiin hengityskaasujen vaihto hengityskaasuanalysaattorilla maksimaalisen hapenottokyvyn analysoimiseksi. Kehon koostumusta varten mitattiin vyötärönympärys, kehon rasvaprosentti sekä painoindeksi. Lisäksi painoindeksi ja vyötärönympärys ikä- ja sukupuolistandardoitiin Alankomaalaisen väestöaineiston perusteella. Urheiluharrastukseen osallistumisen tutkimiseksi tutkimukseen rekrytoitiin säännöllisesti, vähintään kahdesti viikossa, urheiluseuran harjoituksiin osallistuvia nuoria. Valtimoiden jäykkyys mitattiin kajoamattomalla Arteriograph-laitteella (Kuva 2). Myös valtimojäykkyys ikä- ja sukupuolistandardoitiin yli 3300 keskieurooppalaisen lapsen ja nuoren aineistoon perustuvien viitearvojen perusteella.

wp_20161107_006
KUVA 2. Arteriograph-laite, jota käytettiin valtimojäykkyyden mittaamiseen. Kuva: Eero Haapala

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneesta nuoresta 17 oli sydänsairaus, neljällä keuhkosairaus, 10 aineenvaihdunnan sauraus, 11 ortopedinen vamma, 82 hermolihasjärjestelmän sairaus tai vamma, kuudella immunologinen tai hematologinen sairaus, kolmella syöpä ja seitsemällä epilepsia.

Tutkimuksessa havaittiin, että matalampi maksimaalinen hapenottokyky oli yhteydessä jäykempiin valtimoihin. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuorilla, joiden maksimaalinen hapenottokyky oli alle 35 mL/kg/min oli myös jäykemmät valtimot kuin muilla nuorilla. Suhteutettuna viitearvoihin, hapenottokyky 35 mL/kg/min on jonkin verran väestön keskimääräistä hapenottokykyä matalampi (Kuva 3). Toisin sanoen, välttyäkseen kohonneelta valtimojäykkyydeltä, ei tarvitse olla huippu-urheilija, vaan jo keskimääräinen hapenottokyky näyttäisi olevan valtimoille eduksi.

Fitness2-kuva
KUVA 3. Maksimaalisen hapenottokyvyn vertailuarvot iän ja sukupuolen mukaan. Vasemmalla pojat, oikealla tytöt. Lähde: Takken, Bongers, van Brussel, Haapala, Hulzebos (2017).

Tutkimuksessa myös pidempi vyötärönympärys oli yhteydessä jäykempiin valtimoihin. Vastaavanlaista yhteyttä ei havaittu painoindeksillä tai rasvaprosentilla. Lisäksi vyötärönympärys joka ylitti 73 cm oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen. Suhteutettuna Alankomaiden väestötietoihin, tämä tarkoittaa sitä, että jo nuorten keskimääräinen vyötärönympärys oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen.

Urheiluharrastukseen osallistumisella ei tässä tutkimuksessa ollut yhteyttä valtimojäykkyteen.

Johtopäätökset

Riittävän liikunta ja terveellinen ruokavalio luovat pohjan myös pitkäaikaissairaiden ja vammaisten nuorten valtimoterveydelle. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aikuisilla tehtyjen tutkimusten tuloksia siitä, että on tärkeää olla olematta huonossa kunnossa. Kohtuullisesti kuormittava ja rasittava liikunta on käytännössä ainoa tapa parantaa kestävyyskuntoa. Liikunta onkin tärkeää kaikille, mutta erityisesti niille joilla on pitkäaikaissairauksia. Urheiluharrastuksella ei kuitenkaan ollut yhteyttä valtimojäykkyyteen. Näyttäisi siltä, että urheiluharrastus, joka toistuu vain muutaman kerran viikossa, ei yksinään tarjoa riittävää valtimoiden toimintaa ja rakennetta edistävää kuormitusta.

Tässä tutkimuksessa jo väestön keskimääräistä vyötärönympärystä vastaava vyötärön mitta oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen. Toisaalta painoindeksillä tai rasvaprosenttilla ei vastaavaa yhteyttä havaittu. Havaintomme eivät ole aivan uniikkeja, sillä suuressa israelilaistutkimuksessa sydäntautikuolleisuus lisääntyi 40 vuoden seurannan aikana, jos painoideksi oli ollut normaalipainon ylärajoilla tai korkeampi teini-iässä.  Tarvitaan kuitenkin lisää kehon koostumuksen ja terveyden kuvaajien raja-arvoja selvittäviä tutkimuksia, ennen kuin näistä tuloksista voi antaa väestötason suosituksia lasten ja nuorten terveydenedistämisen tueksi.

Artikkeli ”The associations of cardiorespiratory fitness, adiposity and sports participation with arterial stiffness in youth with chronic diseases or physical disabilities” julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä. Artikkelin kirjoittaja-versio on löydettävissä täältä.

Istumisen vaihtaminen kevyeenkin liikuntaan voi ehkäistä lapsen lihomista

Tuoreen tutkimuksen mukaan jo 10 minuuttia lisää reipasta liikuntaa päivässä vähentää rasvakudoksen määrää ja parantaa kestävyyskuntoa 6-8-vuotiailla lapsilla. Liikunnan yhteys rasvakudoksen määrään on sitä suurempi mitä kuormittavampaa se on. Fyysisen passiivisuuden eli lähinnä istumisen vaihtaminen kevyeenkin liikuntaan vähentää rasvakudoksen määrää. Liikunnan tulee olla vähintään kohtuullisesti kuormittavaa, jotta se parantaisi kestävyyskuntoa.

 Itä-SuomLiikunta, rasva ja kestävyyskunto.pngen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen liittyvät tulokset julkaistiin arvostetussa Sports Medicine -lehdessä. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Cambridgen yliopiston liikuntatutkijoiden kanssa.

Tutkimuksissa tarkasteltiin 410 kuopiolaisen lapsen liikunnan ja fyysisen passiivisuuden yhteyksiä kehon rasvakudoksen määrään ja kestävyyskuntoon. Liikuntaa ja fyysistä passiivisuutta mitattiin sydämen sykettä ja kehon liikkeitä koskevat tiedot tallentavalla Actiheart-liikuntamittarilla. Kehon rasvakudoksen määrää mitattiin kaksienergiaisella röntgensäde-absorptiometria (DXA) -menetelmällä. Kestävyyskuntoa mitattiin maksimaalisella polkupyörä-ergometritestillä. Tilastollisissa analyyseissä vakioitiin useat keskeiset sekoittavat tekijät kuten ruokavalio ja uni.

Tutkimus osoitti, että mitä enemmän lapset käyttivät aikaa liikuntaan, sitä pienempi heidän koko kehonsa ja keskivartalonsa rasvan määrä oli. Yhteys oli sitä voimakkaampi, mitä kuormittavampaa liikunta oli. Jo 10 minuuttia rasittavaa liikuntaa päivittäin harrastavilla lapsilla oli koko kehossa ja keskivartalossa 26–30 prosenttia vähemmän rasvakudosta kuin lapsilla, jotka eivät harrastaneet rasittavaa liikuntaa. Vasta kohtuullisesti kuormittava liikunta oli yhteydessä parantuneeseen kestävyyskuntoon.

Tutkimusaineistosta voitiin laskea, että 10 fyysisesti passiivisen minuutin vaihtaminen vastaavaan määrään rasittavaa liikuntaa pienentäisi koko kehon ja keskivartalon rasvakudoksen määrää 13 prosenttia. Myös kevyt tai kohtuullisesti kuormittava liikunta fyysisen passiivisuuden sijaan näyttäisi vähentävän rasvakudoksen määrää, vaikkei yhtä paljon kuin rasittava liikunta. Kymmenen minuutin fyysisen passiivisuuden vaihtaminen kohtuullisesti kuormittavaan tai rasittavaan liikuntaan parantaisi myös kestävyyskuntoa.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella pienetkin muutokset liikuntatottumuksissa voivat vaikuttaa lasten painonhallintaan ja kestävyyskuntoon. Kuormittavuudeltaan monipuolisen liikunnan lisääminen ja paikallaan olon vähentäminen näyttäisi olevan tärkeä keino ehkäistä ylipainoa ja parantaa kestävyyskuntoa lapsuudessa.

Linkki Open Access -julkaisuun

Collings PJ, Westage K, Väistö J, Katrien Wijndaele, Atkin AJ, Haapala EA, Lintu N, Laitinen T, Ekelund U, Brage S, Lakka TA. Cross-Sectional Associations of Objectively-Measured Physical Activity and Sedentary Time with Body Composition and Cardiorespiratory Fitness in Mid-Childhood: The PANIC Study. Sports Medicine 2016. Julkaisu saatavissa ilmaiseksi

Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkikimuksen johtaja Timo Lakka kertoo tutkimuksen tuloksista: https://www.youtube.com/watch?v=8rxNdugxwTg