Hyvä kunto ja kapea vyötärö suojaavat pitkäaikaissairaiden nuorten valtimoita

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat edelleen yksi suurimmista kansansairauksistamme ja merkittävä terveydenhuollon kuormittaja. Valtimotauteihin johtavat epäedulliset muutokset verisuonten rakenteessa ja toiminnassa alkavat usein jo lapsuudessa. Vähäinen liikunta, ylipaino ja huono kestävyyskunto ovat yhdistetty näihin muutoksiin väestöpohjaisissa perusterveissä lapsiaineistoissa. Erityisesti pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla ja nuorilla riski valtimotauteihin saattaa olla kohonnut. Tutkimuksissa on havaittu, että pitkäaikaissairaat ja vammaiset lapset liikkuvat vähemmän, ovat useammin ylipainoisia sekä huonokuntoisempia kuin heidän terveet ikätoverinsa.

Valtimoiden jäykistyminen ja niiden toiminnan häiriöt ovat yksi ensimmäisistä valtimotautien merkeistä. Valtimojäykkyydestä on kirjoitettu enemmän täällä.

Matalan kestävyyskunnon on havaittu olevan keskeinen valtimo- ja aineenvaihduntasairauksien riskitekijä lapsilla, nuorilla ja aikuisilla. Kuten todettua, pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla ja nuorilla kestävyyskunto on usein heikompi kuin normaalisti kehittyvillä lapsilla ja nuorilla. Kuvassa 1. on esitetty pitkäaikaissairaiden ja vammaisten maksimaalisen hapenottokyvyn taso suhteessa väestöpohjaiseen vertailuaineistoon.

Fitness_kuva
KUVA 1. Suhteellinen maksimaalinen hapenottokyky pitkäaikaissairailla ja vammaisilla lapsilla. Lähde: Takken, Bongers,  van Brussel, Haapala, Hulzeboz (2017). ESRD: end-stage renal disease; SB: spina bifida; AP: achondroplacia; ALL: acute lymphoblastic leukemia; JIA: juvenile idiopathic arthritis; OI: osteogenesis imperfecta; CF: cystic fibrosis; CP: cerebral palsy

Tutkimuksia pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten valtimotautiriskiin olevista tekijöistä on vähän ja aikaisemmat tutkimukset ovat olleet hyvin pieniä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kestävyyskunnon, kehon koostumuksen kuvaajien sekä urheiluharrastuksen yhteyksiä valtimojäykkyyteen. Lisäksi tutkimme, onko olemassa kynnysarvo maksimaaliselle hapenottokyvylle ja kehon koostumuksen kuvaajille, jonka ylä- tai alapuolella valtimojäykkyys kasvaa.

Tutkimuksen menetelmät

Tutkimukseen osallistui 140 alankomaalaista pitkäaikaissairasta tai vammaista nuorta. Nuoret oli rekrytoitu mukaan tutkimukseen mm. kuntoutuskeskuksista, Wilhelminan lastensairaalasta sekä erilaisista järjestöistä.

Kestävyyskunto mitattiin joko polkupyöräegrometrilla (esimerkiksi kaikki sydänlapset ja -nuoret), juosten tehdyllä sukkulajuoksutestillä tai pyörätuolilla tehdyllä sukkula-ajotestillä. Riippumatta testaustavasta, tutkittavilta mitattiin hengityskaasujen vaihto hengityskaasuanalysaattorilla maksimaalisen hapenottokyvyn analysoimiseksi. Kehon koostumusta varten mitattiin vyötärönympärys, kehon rasvaprosentti sekä painoindeksi. Lisäksi painoindeksi ja vyötärönympärys ikä- ja sukupuolistandardoitiin Alankomaalaisen väestöaineiston perusteella. Urheiluharrastukseen osallistumisen tutkimiseksi tutkimukseen rekrytoitiin säännöllisesti, vähintään kahdesti viikossa, urheiluseuran harjoituksiin osallistuvia nuoria. Valtimoiden jäykkyys mitattiin kajoamattomalla Arteriograph-laitteella (Kuva 2). Myös valtimojäykkyys ikä- ja sukupuolistandardoitiin yli 3300 keskieurooppalaisen lapsen ja nuoren aineistoon perustuvien viitearvojen perusteella.

wp_20161107_006
KUVA 2. Arteriograph-laite, jota käytettiin valtimojäykkyyden mittaamiseen. Kuva: Eero Haapala

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneesta nuoresta 17 oli sydänsairaus, neljällä keuhkosairaus, 10 aineenvaihdunnan sauraus, 11 ortopedinen vamma, 82 hermolihasjärjestelmän sairaus tai vamma, kuudella immunologinen tai hematologinen sairaus, kolmella syöpä ja seitsemällä epilepsia.

Tutkimuksessa havaittiin, että matalampi maksimaalinen hapenottokyky oli yhteydessä jäykempiin valtimoihin. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että nuorilla, joiden maksimaalinen hapenottokyky oli alle 35 mL/kg/min oli myös jäykemmät valtimot kuin muilla nuorilla. Suhteutettuna viitearvoihin, hapenottokyky 35 mL/kg/min on jonkin verran väestön keskimääräistä hapenottokykyä matalampi (Kuva 3). Toisin sanoen, välttyäkseen kohonneelta valtimojäykkyydeltä, ei tarvitse olla huippu-urheilija, vaan jo keskimääräinen hapenottokyky näyttäisi olevan valtimoille eduksi.

Fitness2-kuva
KUVA 3. Maksimaalisen hapenottokyvyn vertailuarvot iän ja sukupuolen mukaan. Vasemmalla pojat, oikealla tytöt. Lähde: Takken, Bongers, van Brussel, Haapala, Hulzebos (2017).

Tutkimuksessa myös pidempi vyötärönympärys oli yhteydessä jäykempiin valtimoihin. Vastaavanlaista yhteyttä ei havaittu painoindeksillä tai rasvaprosentilla. Lisäksi vyötärönympärys joka ylitti 73 cm oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen. Suhteutettuna Alankomaiden väestötietoihin, tämä tarkoittaa sitä, että jo nuorten keskimääräinen vyötärönympärys oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen.

Urheiluharrastukseen osallistumisella ei tässä tutkimuksessa ollut yhteyttä valtimojäykkyteen.

Johtopäätökset

Riittävän liikunta ja terveellinen ruokavalio luovat pohjan myös pitkäaikaissairaiden ja vammaisten nuorten valtimoterveydelle. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aikuisilla tehtyjen tutkimusten tuloksia siitä, että on tärkeää olla olematta huonossa kunnossa. Kohtuullisesti kuormittava ja rasittava liikunta on käytännössä ainoa tapa parantaa kestävyyskuntoa. Liikunta onkin tärkeää kaikille, mutta erityisesti niille joilla on pitkäaikaissairauksia. Urheiluharrastuksella ei kuitenkaan ollut yhteyttä valtimojäykkyyteen. Näyttäisi siltä, että urheiluharrastus, joka toistuu vain muutaman kerran viikossa, ei yksinään tarjoa riittävää valtimoiden toimintaa ja rakennetta edistävää kuormitusta.

Tässä tutkimuksessa jo väestön keskimääräistä vyötärönympärystä vastaava vyötärön mitta oli yhteydessä kohonneeseen valtimojäykkyyteen. Toisaalta painoindeksillä tai rasvaprosenttilla ei vastaavaa yhteyttä havaittu. Havaintomme eivät ole aivan uniikkeja, sillä suuressa israelilaistutkimuksessa sydäntautikuolleisuus lisääntyi 40 vuoden seurannan aikana, jos painoideksi oli ollut normaalipainon ylärajoilla tai korkeampi teini-iässä.  Tarvitaan kuitenkin lisää kehon koostumuksen ja terveyden kuvaajien raja-arvoja selvittäviä tutkimuksia, ennen kuin näistä tuloksista voi antaa väestötason suosituksia lasten ja nuorten terveydenedistämisen tueksi.

Artikkeli ”The associations of cardiorespiratory fitness, adiposity and sports participation with arterial stiffness in youth with chronic diseases or physical disabilities” julkaistiin European Journal of Preventive Cardiology -lehdessä. Artikkelin kirjoittaja-versio on löydettävissä täältä.

Mainokset

Perhetausta vaikuttaa lasten ohjatun liikunnan määrään ja ruutuaikaan

Tuoreen tutkimuksen mukaan vanhempien tulotaso ja koulutus näkyvät lasten liikunnan määrässä sekä ruutuajassa. Vanhempien pienemmät tulot ja matalampi koulutus ovat yhteydessä erityisesti vähäiseen ohjatun liikunnan määrään ja pojilla myös runsaampaan ruutuaikaan. Noin puolet 6–8-vuotiaista lapsista liikkuu suositusten mukaan terveytensä kannalta riittävästi. Puolella lapsista myös ruutuaika on suositusten rajoissa.

Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimukseen liittyvät tulokset julkaistiin tieteellisessä European Journal of Sport Science -lehdessä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 486 kuopiolaisen lapsen liikunnan ja fyysisen passiivisuuden eri komponentteja sekä niiden yhteyksiä perheen tuloihin ja vanhempien koulutukseen. Osallistujista 238 oli tyttöjä ja 248 poikia. Liikuntaa ja fyysistä passiivisuutta mitattiin monipuolisilla ja kattavilla kyselylomakkeilla. Analyyseissä otettiin huomioon monet sekoittavat tekijät iästä ja sukupuolesta kyselylomakkeen täyttämishetken vuodenaikaan.

Puolella lapsista liikunta ja ruutuaika suositusten mukaista

Tulosten mukaan tytöt liikkuivat keskimäärin 1,7 ja pojat kaksi tuntia päivässä. Kokonaisliikunnan määrästä lähes puolet oli omatoimista liikuntaa. Suomalaisten kouluikäisille suunnattujen liikuntasuositusten mukaan koululaisten tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivittäin. Tulosten mukaan 44 prosenttia tytöistä ja 56 prosenttia pojista liikkui näiden suositusten mukaisesti. Toisaalta lähes puolet lapsista ylitti suositellun kahden tunnin rajan ruutuajan käytössä erityisesti viikonloppuisin.

Matala sosioekonominen asema vähentää varsinkin poikien liikkumista

Perheen matala tulotaso sekä vanhempien matala koulutus olivat yhteydessä erityisesti vähäisempään ohjatun liikunnan määrään. Matalimman tulotason ja matalimmin koulutettujen vanhempien perheissä lapset osallistuivat kaksi kertaa vähemmän ohjattuun liikuntaan verrattuna muihin lapsiin.  Pojilla vanhempien matala koulutustaso oli yhteydessä myös vähäisempään kokonaisliikunnan määrään. Lisäksi pojat, joiden vanhempien tulo- tai koulutustaso oli matalin, viettivät lähes viisi tuntia viikossa enemmän ruutujen ääressä kuin muut pojat.

– Erityisen positiivista tuloksissamme oli, että suurin osa päivittäisestä liikunnasta oli omatoimista. Se osoittaa, etteivät ohjatut urheiluharrastukset ole välttämättömiä liikuntamäärien turvaamiseksi, summaa tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, liikuntatieteiden maisteri Eeva Lampinen Itä-Suomen yliopistosta.

– On kuitenkin huolestuttavaa, että lasten liikunnan määrä näyttää vaihtelevan merkittävästi perhetaustan mukaan. Sosioekonomisten tekijöiden vaikutus on huolestuttavan suuri erityisesti pojilla. Erityisesti matalamman sosioekonomisen taustan perheistä tuleville lapsille tulisi tarjota tukea liikunnan lisäämiseen ja ruutuajan vähentämiseen.

Julkaisun tiedot ja linkki julkaisuun

Lampinen EK, Eloranta AM, Haapala EA, Lindi V, Väistö J, Lintu N, Karjalainen P, Kukkonen-Harjula K, Laaksonen D, Lakka TA. Physical activity, sedentary behaviour, and sosioeconomic status among Finnish girls and boys aged 6–8 years, European Journal of Sport science 2017;17:462–472

http://www.tandfonline.com/eprint/9sayHE4j6ZNzbQ98HAVv/full